Tervetuloa mukaan retkilleni Suomen vesiin

Hurahdin snorklaamiseen ja vedenalaiskuvaukseen pari vuotta sitten. Kaikki alkoi kesän 2016 helleviikoista, kunnes lopulta kesällä 2018 vein kameran ensimmäisen kerran veden alle. Sitten kaikki lähti hiljalleen lapasesta.

Nyt into tutkia Suomen vesiä ja valokuvata niiden luontoa on kasvanut jo niin moninkertaiseksi ensimmäiseen kesään verrattuna, että olen päättänyt perustaa blogin, johon dokumentoin näitä retkiäni ja niiden kuvasaldoa.

Vaikka snorklaus- ja kuvausintoa on paljon, kalusto minulla on melko alkeellista tai ainakin kevyttä. En omista esimerkiksi märkäpukua enkä ole ikinä vilkaissutkaan laitesukellukseen päin, vaan luiskahdan vesiin uikkarit päällä ja kumitossut jalassa, marketista hankittu snorklausmaski naamalla, tukka nutturalla ja into silmissä.

Ja tietenkin kamera kädessä.

Hossa, Öllöri, 2020

Kameroita on toistaiseksi ollut kaksi: aluksi vain Olympus Tough TG5 ja sittemmin myös Fujifilm X-T100. Jälkimmäistä käytän kuvauspussin kanssa. Alun perin olin vain Olympuksen varassa, mutta nykyään käytän sitä lähinnä varakamerana retkillä joilla saatan kuvata esimerkiksi lähteitä ja puroja. Snorklausreissuilla mukana on nykyään oikeastaan aina Fujifilm – vaikka kuvauspussi on kömpelö käyttää, on parempi kuvanlaatu palkitsevaa. Kesällä 2021 mukaan tulee vielä Canonin Powershot G7 X Mark II (kuka näitä kameramallien nimiä keksii?!) johon minulla on kyseistä kameraa varten varta vasten kehitetty, kovaa muovia oleva Canonin oma sukelluskotelo. Odotukset ovat korkealla.

Koitan kirjoitella tänne kustakin kohteesta tai retkestä oman kertomuksensa. Yritän muistella kokemukset tarkkaan ja kirjoittaa mahdollisimman yksityiskohtaisesti.

Seuraavissa jutussa muistelen vielä miten tämän harrastuksen pariin tuli ylipäänsä päädyttyä, ja lisäksi kerron monista jo käymistäni kohteista. Sen jälkeen onkin toivottavasti kesän 2021 snorklauskausi päässyt jo alkamaan.

-Jonna

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: