Huosilammen ahvenet, Hossa

Hossa-viikonlopun todellinen yllättäjä oli Huosilampi, johon en oikeastaan ollut edes suunnitellut meneväni, mutta johon pulahdin lopulta kahdesti.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli Öllörin ja Kirkasvetisen lisäksi mennä Keihäslampeen, mutta sinne saapuessani rannoilla oli kalastajia, enkä halunnutkaan mennä sinne. Huosilammella ei ollut sillä hetkellä ketään, vaikka sen ympäri kiertää luontopolku ja siellä on mm. esteettömiä laitureita.

Mulahtaessani Huosilammen pinnan alle putosin ensimmäisellä kerralla suoraan keskelle suurta ahvenparvea, ja kalat olivat suhteellisen isoja.

Pohjassa oli jonkin verran puita, mutta pääasiassa pohja oli ihan miellyttävää, upottamatonta maata ja paikoin silkkaa kaunista hiekkaa. Jokin lummekasvikin sieltä taisi puskea pintaan.

Ahvenet olivat ensimmäisellä kerralla hieman varautuneita, joskin selkeästi uteliaita. Ne kiertelivät ja kaartelivat ympärilläni ja puuhasivat omiaan. Osuessani jalalla vahingossa pohjaan, pölläytin pohjasta ilmoille tomupilven. Kalat tulivat heti uteliaina katsomaan, olisiko ylös pöllähtäneessä nöyhtässä jotain apetta heille.

Huosilammen kuvista saa hyvin käsityksen siitä, miten olennaista suora auringonvalo voi vedenalaiskuvauksessa olla. Samassa kohdassa otetut kuvat voivat olla täysin erilaisia riippuen siitä, oliko aurinko pilven takana vai ei, tai onko kuvat otettu auringonsäteitä kohti vai valosta poispäin.

Pikkuruisia kaloja ei parvessa ollut lainkaan. Sen sijaan yksi vanha ja jättimäinen kala siellä oli, molemmilla kerroilla paikalla. Nimesin sen Huosilammen Ahvenkuninkaaksi (kuvassa alla keskellä). Kirjoitan hänestä vielä oman juttunsa.

Seuraavana päivänä mennessäni Huosilampeen uudemman kerran, oli sama parvi jälleen paikalla. Tällä kertaa en pudonnut sen keskelle, vaan ensiksi näkyvissä ei ollut ketään, mutta hetken aikaa pulikoituani kalat saapuivat ja suorastaan piirittivät minut.

Parvi ei jättänyt enää minkäänlaista hajurakoa, vaan kaikenlaiset personal space -käsitteet saivat väistyä. Olin vedessä pystyasennossa, kuin seisoen, mutta jalat eivät yltäneet pohjaan, vaan vesi kannatteli. Pyörin siinä ympäri ja parvi ui kaikkialla ympärilläni. Samaan aikaan kun toiset olivat etupuolella naama kiinni linssissä, toiset nyppivät selkääni. Hetki oli todella hieno ja siinä oli ihan mahtava olla.

Jonkin ajan kuluttua parvi palasi omiin askareisiinsa ja osa kaloista jatkoi matkaa. Minä poimin rantavedestä vielä hakopuuhun kiinni jääneen vieheen, joka osoittautui olevan Kuusamon uistin. Mies oli tyytyväinen kun toin sen vedestä tuliaisena. Ihmettelin kyllä, miksei vieheen alkuperäinen omistaja ollut sitä hakenut kahluusyvästä rantavedestä.

Huosilampi jätti sellaiset muistot, että sinnepä pitää palata jälleen tulevillakin Hossan-reissuilla. Lampeen on kuulemma istutettu myös kirjolohta, mutta kyllä nämä ahvenet olivat sellaisia hurmureita, ettei siinä mitään lohia kaipailtu.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: