Keski-Valkeainen ja kaunis hauki, Hossa

Perjantaina retkipäivän viimeinen kohde oli Muikkupuro. Olin ollut siellä ennenkin ainakin pari kertaa ellen kolmekin, joten tiesin, että paikka on hieno ja että vedet sen ympärillä ovat kirkkaita. Muikkupuro on lyhyt ja matala puronmutka Iso- ja Keski-Valkeaisen välissä. Sinne johtaa 1,5 kilometriä pitkä reitti.

Reitin varrelta oli yksi todella upea näkymä Iso-Valkeaiselle.

Eikä uimarantakaan hassumpi ollut.

Uimaan pääsi helposti siitä kohtaa missä Muikkupuro laski Keski-Valkeaiseen ja törmästä näki, että siitä oli veteen mennyt aikojen saatossa jo moni muukin. Eikä ihme, hiekkapohja oli valkoinen ja vesi kuin uima-altaassa – kuka sellaista voisi vastustaa?

Laitan näihin kuviin verrokiksi aina muokatun kuvan ja sen originellin, niin näkee millaista kuvaa Canon veden alla oikeastaan ottaa. Muokkaamaton versio on aina oikealla.

Vedenalainen maailma oli turkoosi ja valkoinen. Siellä huojui kaislanvarsia sekä erilaisia kauniita vesikasveja harvassa siellä täällä. Pohjalla ei matalaa kasvistoa näkynyt, vain tasainen kenttä.

Pikkuruisia ahvenia ilmestyi muutama. Ne olivat haaleita ja todella hyvin sulautuivat omaan maisemaansa.

Vesikasvien kauneutta teki mieli pysähtyä tutkimaan vähän lähempää. Mikähän se tämäkin on?

Vesi oli sopivan lämmintä ja toisin kuin Öllöri, tämä järvi ei puhkunut syvyyksistään kylmiä virtauksia. Mietin mielessäni että miksi kukaan suomalainen lähtee kotimaata kauemmas reissuun, itse en olisi osannut täydellisempää paikkaa ja hetkeä kuvitella.

Koska olin juuri hetkeä aiemmin tavannut ison hauen Öllörissä, en ollut varautunut siihen, että uusi haukikohtaaminen tulisi näin pian. Mutta siinä hän oli, harvan kaislikon reunassa ja katsoi minua suoraan sieluun. Pituutta tällä kalalla oli ehkä noin 40 senttiä. Varoin visusti tekemästä nopeita liikkeitä, ettei hän säikähtäisi pois. Kala pysyi paikoillaan, ja lopulta ohitimme toisemme hitaasti ja kunnioittavasti vajaan metrin välillä.

Minun ollessani menossa jo hauesta ohi, hänkin jatkoi hitain liikkein matkaansa. Tuntui hienolta saada katsoa kun niin upean kaunis ja isokin kala ui rauhallisesti pois, jotenkin tuintui että olin saanut luottamuksen.

Rannalta käsin näkyi vielä kuinka hauki peuhasi vedessä matalassa rannassa. Olipa upea kokemus kaiken kaikkiaan, sitä kelpaa taas muistella talven pimeinä ja kylminä kuukausina.

Vielä yksi muistelo on Hossasta jäljellä, nimittäin Umpi-Valkeainen. Myös Ounasjoesta on uusilta sijoilta tarinaa, ja kesälomakin lähestyy joten varmasti tulee paljon vietettyä pinnan alla aikaa tulevina viikkoina. Kolmenkymmenen asteen lämmöt ja kirkas auringonpaiste ovat jatkuneet jo pitkään. Vaikka helle hellittäisikin niin toivottavasti aurinkoisia päiviä riittää loppukesällekin.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: