Onnistunut kuvauskierros Hietajärvellä, Enontekiö

Ennen kuin on aika lähteä tutkimaan täysin uusia vesiä Rokuan kansallispuistoon, päätin käydä vielä ensimmäistä kertaa tälle kesää Hietajärvessä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Järvelle on muutaman kilometrin kävely suuntaansa. Olen snorklannut täällä kaksi kertaa aiemminkin (ainakin?) mutta kuvaaminen on ollut tahmaista. Ensimmäisellä kerralla ei Olympuksen valovoima riittänyt ja toisella kertaa oli niin tuulista, että Fujifilm Dicapac-pussissaan ei tiennyt mihin tarkentaa. Suurin osa kuvista oli tarkentunut vedessä leijuviin hiukkasiin.

Nyt oli lämmin, tyyni ja aurinkoinen keli. Siispä aivan täydelliset olosuhteet, ja lisäksi kamerana oli Canon kunnollisessa kotelossaan.

Hietajärven ranta on jonkin matkaa matala, mutta syvenee kyllä tasaisesti ja isomman kynnyksen kohdalla syvenee näkymättömiin varsin nopeasti. Snorklatessahan sillä ei ole mitään väliä, siinä saa leijua pinnalla kuin korkki ja rauhassa ihastella pohjan maisemia.

Järven pohja on hiekkakenttä, ja ainakin näillä sijoilla kasveja on kovin vähän. Sen sijaan suuria ja todella tuuheita hakopuita pinnan alla riittää, niitä on kaatunut järveen jyrkästä hiekkatörmästä. Parissa kohtaa niiden oksistot yltävät lähelle pintaa ja niitä pitää väistää.

Oli ihana tutkia tätä rantaa näin tyynenä päivänä. Hakopuut voivat joskus olla hermostuttavia, ja tuuli etenkin voi tehdä snorklausreissusta hyvin intensiivisen, eikä kovin rentouttavan. Nyt leijuin täysin pysähtyneen maailman yllä ja näkyvyys kantoi todella kauas. Pinnalta katsottuna olin nähnyt myös kalojen käyvän pinnassa, mutta veden alla heitä ei ollut tavattavissa tällä kertaa.

Uin pitkän matkaa ja kokeilin myös tehdä sukelluksia kokonaan uppeluksiin päästäkseni lähemmäs pohjaa ja kokeakseni miltä se tuntuu. Se tuntui aika epämiellyttävältä. Pystyn pidättämään kyllä hengitystä aika hyvin, mutta korviin sattui ja vielä isompi ongelma oli se, että keho koitti nousta pintaan niin vauhdilla, että pohjan tuntumassa pysyminen edes sekunteja vaati kovaa ponnistelua. Ei auttanut vaikka kokeili tyhjentää keuhkot ennen sukellusta.

En aio kokeilla sitä enää, ellen sitten joskus kokeile ottaa painovyötä avuksi. Liekö sen arvoista? Snorklaamisen suurin merkitys minulle on se miten rentouttavaa, meditatiivista, leppoisaa ja hidasta se on. Uppeluksissa oleminen oli kaikkea muuta.

Tein parikin kunnon kierrosta, aurinko tuli ja meni pilvien laukkoessa taivaalla. Rantaan tullessani sain todeta, että taas oli pyyhe unohtunut. Se odotti kotona sohvalla. En edes muista, monesko kerta. Onneksi lämmin kesäpäivä kuivatti nopeasti.

Kyselin Instagramissa jo vinkkejä Rokuan kirkkaimmista lammista ja sainkin monta, ainakin neljä tai viisi kohdevinkkiä. Majoituksemme on aivan kansallispuiston rajalla ja vaikka aikaa on vähän, uskon, että ehdin ainakin parissa järvessä hyvin käydä.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: