Paluu Kuopion Valkeiseen

Viime kesältä on jäänyt kirjoittamatta muuan ihana snorklausmuisto, joka nyt tuokoon valoa, väriä ja vehreyttä näihin helmikuun pakkasiin. Palasin heinä-elokuun taitteessa nimittäin Kuopion Valkeinen-nimiseen järveen, joka oli aikoinaan ensimmäisiä niin upeita snorklaus- ja kuvauskohteita, että se oli suuressa roolissa koukuttamaan minut tähän koko harrastukseen. Siellä sain ensimmäistä kertaa kokea snorklaavani melkeinpä kuin akvaariossa, kasveja ja kaloja oli niin paljon.

Tällä kertaa sain siskoni miehen paikallisoppaaksi, ja hänen johdollaan löysimme järven rannalta hyvän kohdan mistä mennä veteen. Retki oli hieman tasapainottelua: taivas ei tiennyt ollako sateinen vai aurinkoinen, minkä lisäksi meillä oli aikataulu, sillä olimme menossa Nightwishia katsomaan Kuopio Rockiin vielä samana päivänä. Mutta aurinko paistoi kun laskeuduimme kalliolta veteen, ja vedessä levittäytyi kaikkialla paratiisimainen viidakko, joten karistin aikataulupaineet rantakivikoille ja jätin ne taakseni painuessani veden alle.

Valkeisen viidakon rehevyys ja tiheys toivat tunnelmaan pinnan alla melkoista intensiteettiä. Pienet ahvenet ja muut pikkukalat syöksyilivät siellä täällä minusta etäämmäs kasvuston kätköihin, mutta en voinut olla ajattelematta, milloin huomaan olevani silmäkkäin krokotiilin kokoisen hauen kanssa. En tiennyt pelkäsinkö vai toivoinko sitä, koska ainahan hauki on joka retken toivelistalla. Mutta säikähdys, joka hauen huomaamisesta aina sekunnin sadasosassa tulee, on hiton kuumottava.

Nautin maisemasta suuresti ja tutkin sitä suorastaan ahmien. Näkyvyys oli hyvä ja kasvien runsaus mieletön. Siellä täällä pohjassa lepäsi myös suuria kiviä ja hakopuita. Suurempia kaloja en näkimiini saanut.

Onpa hyvä juttu että en pelkää vesikasveja, sillä täällä liikkuminen meni aika ajoin erilaisten varsien, lehväköiden ja suoranaisten pensaiden läpi lutvimiseksi.

Kuvien kanssa oli tällä reissulla vaikeuksia. Olin liikkeellä Canonin kanssa enkä tiedä, oliko suurempi ongelma kamerassa vai kuvaajassa. Valovoima ei tuntunut riittävän viidakon hämärässä, tai sitten minulla vain oli väärät asetukset, minkä lisäksi en osaa editissä poistaa RAW-kuvien mahdotonta kohinaa – pitäisi joskus perehtyä siihen. Juuri tuon vuoksi en yleensäkään kuvaa raakakuvia melkein koskaan, elleivät olosuhteet ole niin haastavat, että uskon raakamuodon pelastavan minut editissä.

Suomeksi siis lopputulos oli se, että suurin osa kuvista oli kovin puuroisia tai rakeisia. Osan olin ottanut jpegeinä (ne olivat puuroa) ja osan raweina (ne olivat rakeista puuroa). Siellä täällä kuviin osuneet kalat eivät olleet tallentuneet terävästi. Yllä olevista kuvista jälkimmäinen jäi ehdottomasti suosikikseni tältä reissulta. Ensi kerralla aion viedä tuohon järveen Fujifilmini, sen kanssa en ole tuolla vielä koskaan kuvannut.

Jalkoja ei tämän retken aikana tullut laskettua pohjaan. Pohja oli niin sankan kasvillisuuden peitossa, ettei sieltä selvää laskeutumispaikkaa erottunut eikä sinne tehnyt mielikään jalkojansa tunkea. Mikäs siinä oli leijuessa uskomattoman hienon maiseman yläpuolella, veden kannateltavana lämpimässä kesäpäivässä! Juuri tällaiset kohteet ovat ehdottomasti minusta hienointa maisemaa mitä veden alla voi olla. Ei elotonta tomupohjaa jaksa kovin kauaa tuijotella, vaikka vesi olisi kuin uima-altaassa. Kasvit, kalat, kivet ja puunrungot maalaavat maisemasta mielenkiintoisen, jännittävän ja elävän.

Valkeisessa erilaisten kasvilajien määrä sekä koko- ja muotokirjo ovat jotain sellaista, mitä en ole missään muualla vielä nähnyt. Eräs puunrungolla kasvava kasvi (oletan?) näytti aivan korallilta! Juuri kasvien vuoksi haluan palata sinne yhä uudelleen, toivottavasti taas jo tulevana kesänä. Jospa silloin myös kuvaajan ja kameran yhteistyökin toimisi.

Yksi note to self on tämän jutun puitteissa pakko tehdä. Minun on laitettava itseni järjestykseen originellikuvien säilyttämisen kanssa. Minulla on järkyttävä tapa hukata tai jopa poistaa originellit (!!?!??) ja säilyttää vain joitain editoituja kuvia, jotka olen sitä paitsi vielä pienentänytkin niin, ettei niille voi enää myöhemmin tehdä juuri mitään. Editointitaidot kehittyvät kuitenkin vuosi vuodelta ja kuva, jota en vuosi sitten onnistunut leipomaan Lightroomissa mitenkään hyvän näköiseksi, voisi vuoden päästä olla jo aivan pelastettavissa, jos vain originelli olisi tallessa. Minun on luvattava itselleni, että säästän originellit jatkossa merkittävästi tunnollisemmin kuin tähän mennessä!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s