Iso-Valkee, Somero

Kesän ensimmäinen snorklausretki suuntautui tällä kertaa Iso-Valkeelle Somerolle. Tuli valittua melko huono ajankohta, tuulinen ja kylmä aamu. Ennusteet näyttivät, että sen päivän jälkeen alkaisi sadesäiden jakso, ja siksi ajattelin käydä Iso-Valkeessa ”viimeisenä aurinkoisena päivänä”.

Mutta mitä vielä, kyseisestä päivästä alkoikin sitten lopulta hellejakso, siis paratiisimaisien snorklauspäivien aika. No, tulipahan käytyä, ja ehtiihän sinne vielä uudelleenkin tyynellä helteellä nyt, kun asumme melko lähellä.

Joukko kesyjä ahvenia pelasti reissun, kuten monesti ennenkin. He ilmaantuivat, kun olin jo paluumatkalla nousemassa järvestä. Hetken aikaa istuskelin rantavedessä (kokonaan veden alla) heitä katsellen ja kuvaten, olin heidän mielestään nähtävästi todella kiinnostava ja myös ilmeisen luotettava tapaus. Taas muistin siinä hetkessä, että miksi en enää syö kaloja tai muita eläimiä ❤

Kuitenkaan kovin kauaa ei järveä tullut tutkittua, auringonvalo oli kortilla ja aallot lotisivat korviin. Pohjalla istuminenkin oli vaikeaa aaltojen vatkatessa.

Järvestä noustessa oli niin kylmä, etten hoksannut ottaa pinnan yläpuolelta edes yhtään kuvaa. Kuitenkin on niin, että tästä varmastikin tulee uusi vakiokohteeni, ykköspaikka, jossa on paljon tutkittavaa, kirkas vesi, mielenkiintoiset rannat ja kesyjä kaloja. Tuolla on kaikki kohdillaan, kun vain jatkossa katson hieman paremman sään!

Kävipä muuten melkoinen läheltä piti -tilanne Canonin kanssa tuolla reissulla. Minulla oli siis Canonin kamera ja sen sukelluskotelo WP-DC55 käytössä. Yleensä sukelluskoteloon muodostuu melkoinen imu, joka pitää sen tiiviisti kiinni silloinkin, kun sen haluaisi jo reissun jälkeen avata. Tällä kertaa vedestä noustessa kotelon remmi ilmeisesti osui huomaamattani sen lukitukseen, ja lukitus aukesi – sekin huomaamattani. Kun järvestä pois kävellessä katsahdin alas (onneksi katsahdin!) huomasin, että en pitänytkään käsissäni enää kiinni tiiviisti olevaa koteloa kameroineen, vaan kotelo oli sepposen selällään auki. Jos olisin tehnyt enää vain pienen ranneliikkeen, olisi kamera molskahtanut kotelosta veteen.

Seuraava snorklausretki toteutuukin varmaan sitten jo tulevana viikonloppuna ja tällä kertaa Kemiönsaaren saaristossa – toivon tyyntä ja aurinkoista säätä!