Ensimmäinen kunnon snorklausretki Someron Iso-Valkeelle

Someron Iso-Valkeella kävin ensimmäisen kerran jo joitakin kesiä sitten, mutta vasta nyt pääsin tekemään sinne ensimmäisen kunnollisen, rauhallisen, hyvän sään snorklausreissun. Ensimmäinen piipahdus järvelle aikoinaan oli aika nopea, ja vedenalaiskuvaus oli silloin minulle niin uutta, ettei kuvista tullut oikein mitään. Tänä kesänä aiemmin kävin järvellä jo kerran mutta silloin oli liian kylmää ja tuulista, että retki olisi ollut kovin onnistunut. Nyt kuitenkin kaikki loksahti kohdilleen ja pääsin laskeutumaan Iso-Valkeen veteen upealla, lämpimällä ja tuulettomalla kesäsäällä.

Olimme kaverin kanssa kiertäneet järveä ympäri sen rantapolkua pitkin, ja erään poukaman liepeiltä löysimme hyvän veteenmenopaikan. Pohjassa näkyi sopivankokoista kiveä, joten siitä oli mukava mennä veteen, ja lähistöllä kasvoi lummekasveja ja näkyi jonkin verran liekopuita. Myös aurinko paistoi juuri sillä hetkellä, joten käytimme valoisuuden hyväksemme.

Kesä on lämmittänyt vedet mukavasti, eikä veden varaan kellahtaminen saanut ainakaan kylmän vuoksi haukkomaan happea. Maisema pinnan alla oli kuitenkin niin hieno, että tiesin heti, että tästä tulisi mukava reissu. Laskeuduin keskelle jättimäistä pikkukalaparvea.

Lähdin kulkemaan rannan suuntaisesti kohti poukamaa, joka oli täynnä lumpeita ja ulpukoita. Ei mennyt kauaa ennen kuin ensimmäiset ahvenet tulivat minua tarkistamaan, mutta ne eivät päästäneet kovin lähelle ja olivat muutenkin vikkeliä liikkeissään.

Minulla oli mukana Fujifilm Xt30 Dicapacissa ja siinä automaattiasetukset päällä. Dicapacin kanssa asetuksia ei saa säädettyä kesken retken, ja koska taivaalla lipui suuria pilviä, luotin siihen, että automaattiasetus osaisi hakea kullekin hetkelle oikeat setupit. Pienikin pilvi auringon edessä vaikuttaa radikaalisti valon määrään vedessä.

Ahvenet maastoutuivat pohjaa vasten hyvin.

Lumpeet ja ulpukat pitivät poukaman pohjukkaa niin tiiviisti hallussaan, etten kovin syvälle niiden keskelle tullut mennyksi, vaan viistin ennemminkin alueen reunaa. Näin sukeltajakovakuoriaisen askaroivan jotakin pohjassa.

Vastarannalle päästyä aurinko meni pilveen ja tunnelma muuttui liekopuiden yllä tutun kuumottavaksi. Täällä näin myös ison ahvenen, mutta se viipotti hurjaa vauhtia minusta pois päin.

Pohjassa erottui yhtäkkiä jokin valtava paise – tummanharmaa korkea ja jyrkkäpiirteinen kumpu, joka ylsi niin korkealle, että harkitsin tosissani mahdunko lipumaan sen yläpuolelta vai pitäisikö se kiertää. Kumpu näkyi olevan pehmeän orgaanisen aineen peitossa, mutta en kerta kaikkiaan keksi mikä se oli. Sen synkkä ja mysteerinen olemus, joka oli hypännyt syvyyksien keskeltä silmille vähän turhan yllätyksellisesti, teki olon hiukan epämukavaksi. Palasin takaisin päin kuvaamaan lisää ahvenia.

Rannalle päästyä aurinko tuli jälleen esiin pilven takaa. Istuin hetken aikaa rantavedessä ja koitin kuvata minua ihmettelemään tulleita pieniä ahvenia, mutta kameran suuntaus, tarkennus ja valotuskin olivat aivan päin mäntyä. Hetki oli kuitenkin mukava, vesi kristallinkirkasta ja lämmintä, auringonpaiste ihana ja kalat suloisia. Pienen matkan päässä rantavedestä kuului pari pientä molskahdusta ja mietin, pitäisikö käydä vielä katsomassa että ketkä siellä puljaavat. En sitten kuitenkaan tullut menneeksi.

Kuvat alla: Karoliina Säkö

Kun olimme pukeneet päällemme, näin vaaleaa hiekkapohjaa vasten kuinka hauki lipui rauhallisesti ohi juuri siitä kohdasta, missä hetkeä aiemmin istuskelin. Sen tumma varjo erottui aavemaisena pohjaa vasten, pituutta sillä oli kyynärän verran. No, toivottavasti ensi kerralla sitten kohtaamme.

Iso-Valkee, Somero

Kesän ensimmäinen snorklausretki suuntautui tällä kertaa Iso-Valkeelle Somerolle. Tuli valittua melko huono ajankohta, tuulinen ja kylmä aamu. Ennusteet näyttivät, että sen päivän jälkeen alkaisi sadesäiden jakso, ja siksi ajattelin käydä Iso-Valkeessa ”viimeisenä aurinkoisena päivänä”.

Mutta mitä vielä, kyseisestä päivästä alkoikin sitten lopulta hellejakso, siis paratiisimaisien snorklauspäivien aika. No, tulipahan käytyä, ja ehtiihän sinne vielä uudelleenkin tyynellä helteellä nyt, kun asumme melko lähellä.

Joukko kesyjä ahvenia pelasti reissun, kuten monesti ennenkin. He ilmaantuivat, kun olin jo paluumatkalla nousemassa järvestä. Hetken aikaa istuskelin rantavedessä (kokonaan veden alla) heitä katsellen ja kuvaten, olin heidän mielestään nähtävästi todella kiinnostava ja myös ilmeisen luotettava tapaus. Taas muistin siinä hetkessä, että miksi en enää syö kaloja tai muita eläimiä ❤

Kuitenkaan kovin kauaa ei järveä tullut tutkittua, auringonvalo oli kortilla ja aallot lotisivat korviin. Pohjalla istuminenkin oli vaikeaa aaltojen vatkatessa.

Järvestä noustessa oli niin kylmä, etten hoksannut ottaa pinnan yläpuolelta edes yhtään kuvaa. Kuitenkin on niin, että tästä varmastikin tulee uusi vakiokohteeni, ykköspaikka, jossa on paljon tutkittavaa, kirkas vesi, mielenkiintoiset rannat ja kesyjä kaloja. Tuolla on kaikki kohdillaan, kun vain jatkossa katson hieman paremman sään!

Kävipä muuten melkoinen läheltä piti -tilanne Canonin kanssa tuolla reissulla. Minulla oli siis Canonin kamera ja sen sukelluskotelo WP-DC55 käytössä. Yleensä sukelluskoteloon muodostuu melkoinen imu, joka pitää sen tiiviisti kiinni silloinkin, kun sen haluaisi jo reissun jälkeen avata. Tällä kertaa vedestä noustessa kotelon remmi ilmeisesti osui huomaamattani sen lukitukseen, ja lukitus aukesi – sekin huomaamattani. Kun järvestä pois kävellessä katsahdin alas (onneksi katsahdin!) huomasin, että en pitänytkään käsissäni enää kiinni tiiviisti olevaa koteloa kameroineen, vaan kotelo oli sepposen selällään auki. Jos olisin tehnyt enää vain pienen ranneliikkeen, olisi kamera molskahtanut kotelosta veteen.

Seuraava snorklausretki toteutuukin varmaan sitten jo tulevana viikonloppuna ja tällä kertaa Kemiönsaaren saaristossa – toivon tyyntä ja aurinkoista säätä!

Valkiajärvi, Kitee

Ensikosketukseni Kiteen Valkiajärveen tapahtui lokakuussa 2020 niin, että seuraavana päivänä satoi lunta. Oli siis melko kylmä. Tänä vuonna keskikesän Kitee-reissullamme oli lämmin ja aurinkoinen sää, joten Valkiajärveä oli ”hieman” mukavampi tutkia!

Itse asiassa paikka oli melkoinen paratiisi.

Sukeltajien laiturilla oli väkeä, joten seurailin metsäpolkua hieman syrjemmäs ja menin veteen vähän kivikkoisemmasta, joskin matalasta rannasta. Paksu koivu oli pötkähtänyt veteen ja sen rungon päältä oli hyvä laskeutua kivipohjalle. Osa kivistä oli liukkaita ja kielen sai pitää keskellä suuta kunnes oli sen verran kauempana, että veden varaan pystyi pudottautumaan.

Järvi oli kirkas ja kaunis. Oli mukava uida aution, metsäisen rannan tuntumassa. Pohjalla oli paljon kiviä ja hakopuita, kunnes se pienen matkan päässä pudottautui syvyyksiin ja lakkasi näkymästä.

Hermoilin mielessäni että sukeltaja ilmestyy jostain ja säikäyttää minut, mutta niin ei lopulta käynyt. Ainoa seuralaiseni järvessä oli pieni parvi pikkuruisia ahvenia.

Hakopuita tosiaan oli valtavasti, osa oli ollut vedessä jo pitkään ja osa oli tainnut rojahtaa veteen suht hiljattain. Koivuissa ainakin näytti olevan tuohi vielä tallella. Korkealle, melkein pintaan kurkottavien oksien lomassa oli hauska kellua. Näkyvyys kantoi pitkälle ja aurinko lämmitti, kaikki olosuhteet olivat todella kohdillaan.

Pohjassa ei juurikaan kasvanut kasveja, lähinnä noita tuollaisia joita alla olevassa kuvassa kasvaa… Mikähän se tuon nimi on, tuota näkee monessa paikkaa? Kaunis kasvi, usein melkeinpä viininpunainen.

En törmännyt haukeen sen enempää kuin sukeltajiinkaan. Isommat kalat ovat ehkä syvemmällä järvessä? Toisaalta Öllörissä, joka mielestäni on monin tavoin samantapainen järvi, on yleensä aina isojakin kaloja tavattavissa myös rantaviivan tuntumassa, joten ehkä tällä kertaa kalat eivät nyt vain sattuneet olemaan tavattavissa Valkiajärven tuossa rannassa.

Mutta mitäpä tuosta. Kirkkaassa, kauniissa järvessä, lämpimän ja kirkkaan kesäauringon hellimänä oli ihana kellua ja tutkiskella maisemia kaikessa rauhassa. Tänne haluan palata vielä monesti, muistoissani olen jo palannutkin.

Kitee-reissulla löytyi tällä kertaa myös Valkialampi-niminen pieni järvi, jossa oli uimalaiturikin ja näkyi ahvenia. Vesi ei ollut yhtä kirkasta kuin Valkiajärvessä, mutta kirkasta kuitenkin, ja siellä näytti olevan paljon kasveja. Siellä en tällä kertaa tullut veteen menneeksi, mutta ensi reissulla menen ihan varmasti ❤

Paluu Hossaan: iso hauki Öllörissä

Viime viikolla koitti odotettu paluu Hossaan Kainuuseen. Olin käynyt siellä melkein tasan vuotta aiemmin ensimmäistä kertaa snorklaamassa, ja heti tuon reissun jälkeen oli uusi reissu ilmestynyt haaveisiin – päätin, että Hossaan pitää päästä vähintään kerran vuodessa.

Aikaa oli vain yksi ehjä päivä, mutta ehdin käydä rauhassa neljässä eri järvessä, joista kaksi oli itselleni uusia. Käymäni järvet olivat tällä kertaa Öllöri, Huosilampi, Keski-Valkeainen ja Umpi-Valkeainen. Jokaisesta järvestä löytyi jotain ihanaa ja kaunista – ensimmäisenä vuorossa oli Öllöri.

Menin uimaan samasta paikasta kuin viimeksikin, luontokeskuksen vierestä. Siinä on sellainen paikka josta näkee, että moni muukin on uimassa käynyt, vaikka se ei ole virallinen ranta. Maasto on kulunut ja siinä kohdin on järvessä hyvä hiekkapohja. Yllä oleva kuva on otettu kuitenkin Öllörin ohi kulkevalta autotieltä. Järvi taitaa olla aika hiekkarantainen kauttaaltaan.

Kelikin oli melkein samanlainen kuin edellisellä kerralla, ihanan aurinkoinen. Öllöri oli kirkas ja upea, pienet ahvenet parveilivat siellä täällä ja arkoina pakenivat minua jo aika kaukaa. Suuret puunrungot makasivat vedessä sikin sokin ja näkyvyyttä oli niin monta metriä, etten todellakaan osaa arvioida. Nautin siitä samasta tunteesta kuin aina täällä – ihan kuin saisi lentää. Uimassa ollut kaverinikin ihmetteli että onpa merkillistä nähdä uidessa oma varjonsa vaikka selvästi näkee, että pohjaan on metrejä matkaa.

Erilaisten vesikasvien ansiosta maisema todella oli kuin akvaariossa. Nuoret ja haaleat ahvenet maastoutuivat hyvin, yllä olevassa kuvassakin niitä on neljä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen ei vastaan ollut tullut mitään suurempia kaloja, ahvenetkin olivat hädin tuskin vaaksan mittaisia. Vaikkakin pieniä ja arkoja, ne toivat maisemaan kivasti eloa. Sain kuulla että Eräluvat-Youtubekanavalle oli juuri avattu Ahvenlive Öllöristä. Se löytyy täältä. On muuten koukuttava 😀

Kelluin vedessä ja nautin kesästä niin täysillä kuin ihminen vain voi. Kaikki oli niin täydellistä. Paratiisimainen järvi, Kainuun lumo, kotimaa kaikkein kauneimmillaan. Lämmintä, aurinkoista, ja samaan aikaan kuitenkin Öllörin syvyyksistä tuulahti sopivin väliajoin hyvinkin viileää vettä oloa vilpoistamaan. En olisi voinut siinä hetkessä toivoa mitään enempää.

Pienen tauon jälkeen lähdin toiseen suuntaan katselemaan, mitä siellä näkyisi.

Sieltä löytyikin sitten suurin hauki tähän mennessä. Se makasi pohjassa risun päällä eikä liikkunut lainkaan. Tajusin heti että kala oli isompi kuin mitä olin koskaan kohdannut. Ei se mikään jättimörkö ollut, mutta sellainen nyt kuitenkin että todellakin herätti kunnioituksen ja pikkaisen jännittikin. Jo hauen piirteet olivat sellaiset, ettei pienemmillä hauilla noin jytkyjä linjoja ole.

Huomasin hauen sen verran myöhään etten ehtinyt enää pysähtyä ilman nopeita liikkeitä, joten liu’uin suoraan sen yläpuolelta ohi. Varovasti sitten käännyin ja katselin kalaa pitkän aikaa.

Mietin, nukkuiko se. Vai oliko juuri tapellut ja kokoili nyt itseään? Ainakin sillä oli lommo kyljessä.

Kyllä oli uskomattoman kaunis otus.

Tuntui silti jotenkin todella vistolta kääntää selkänsä näinkin isolle petokalalle, kun lähdin uimaan pois päin. Ajattelin kaikkia niitä varpaita jotka heiluivat suoraan hauen silmien edessä minun lähtiessäni! Mutta turhaanpa pelkäsin, kala jäi niille sijoilleen. Toivottavasti on kunnossa.

Vertailin kotona hauen kuvia viime vuonna Öllörissä kuvaamiini haukiin, mutta ei ollut sama kala kyseessä.

Huosilampi

Melkein heti Öllörin jälkeen poikkesin vielä viereisessä Huosilammessa, jossa viime kesänä tapasin mm. jättiahvenen. Sama ahven ei ollut paikalla tällä kertaa (haluan uskoa että hän elää ja voi hyvin yhä), mutta jälleen kerran heti veteen mennessäni parvi hieman pienempiä ahvenia ympäröi minut. Oli tosi mahtava tunne jälleen kokea se ilo, kun sai seurata niiden liikkeitä ja uteliaisuutta. Kuvista suurin osa epäonnistui kun kohdennus ja tarkennus eivät osuneet kohdilleen – kalat nimittäin uivat pääasiassa allani ja takanani, ja jouduin kuvaamaan sokkona. Mutta mitäpä tuosta, ihana muisto jäi ❤ Muutama kala kyllä tuli aivan linssiin kiinni ihmettelemään että mitä teen.

Huosilammen jälkeen oli aika mennä kokonaan vieraaseen järveen, Keski-Valkeaiseen. Sieltäkin löytyi upea hauki – kirjoitan siitä myöhemmin!

Öllöri, Hossa

Öllöri oli pääkohteeni Hossassa, sillä se oli Luontoon.fi:ssä mainittu laitesukeltajien kohteeksi. Öllöri on yksi hienoimmista paikoista joissa toistaiseksi olen snorklannut – turkoosinsinine, kristallinkirkas vesi, kalaparvet ja hakopuut keskikesän kirkkaassa auringossa eivät varmaan unohdu koskaan.

Jatka lukemista Öllöri, Hossa