Sonnanen, Heinola

Ensilumi on jo satanut Lappiin ainakin suurille tuntureille, mutta muutama vedenalaismuisto menneeltä kesältä on yhä kirjoittamatta. Yksi menneen kesän hienoimmista uusista kohteista oli Heinolan Sonnanen, jonka sain ujutettua matkamme varrelle kesälomareissulla. En tiennyt oikein yhtään mitä odottaa, sillä Heinolan seutu on minulle kaikkea muuta kuin tuttua aluetta. Sonnanen on järvi Paistjärven retkeilyalueella, ja paikka näytti todella yllättävän kauniilta. En osannut odottaa niin pieniä teitä, komeita metsiä ja suurta rauhaa, jonka sieltä löysimme.

Osuimme järvelle todella rankan sateen jälkeen, ja metsä oli aivan kertakaikkisen litimärkä. Seurailimme pientä hiekkatietä ja jätimme auton paikkaan, jossa tieltä erkani kärrytie kohti rantaa. Mies jäi autoon odottelemaan siksi aikaa kun minä kävin järvessä.

Olin lumoissani rannan kauneudesta. Aurinko toi esiin märän metsän vesipisarat, värit ja tuoksut todella voimakkaina. Rantatörmällä kasvoi juolukkaa, leppää ja monia muita kasveja, hiekkaranta tarjosi helpon paikan mennä veteen. Pohja oli hieman mutainen, mutta ei onneksi niin ettei siitä olisi ilennyt mennä.

Vesi oli kirkasta, melkein turkoosia, ja siellä kasvoi rentukoita.

Rentukat olivat mukava yllätys, ne tekivät muutoin melko tyhjästä maisemasta kauniin. Muutama irtonainen oksankarahka lepäsi pohjassa siellä täällä, mutta rentukat kasvoivat kauniina ryppäinä ja niiden lomassa oli hauska liikkua.

Sonnasen pinnan alla on vedenalainen harjanne, joka erottuu hyvin esimerkiksi sateliittikuvasta. Seurailin harjua pienen matkaa, mutta pohja oli melko tyhjää kiveä ja tomua, joten palasin ennemmin rentukoiden pariin maisemaa katselemaan.

Pian huomasin hauen piilottelemassa oksan alla.

Hauki oli melko pieni ja hyvin suloinen. Hän jäi ainoaksi kohtaamakseni kalaksi tällä retkellä. Hetken aikaa uimme samaa matkaa harjun tuntumassa.

Sonnaseen tekee ehdottomasti mieli palata uudelleen, järvi on melko suuri ja paikkoja mennä veteen näytti olevan monia. Ehdottomasti aion sisällyttää tämän paikan tuleviinkin kesälomareissuihin.

Keski-Valkeainen ja kaunis hauki, Hossa

Perjantaina retkipäivän viimeinen kohde oli Muikkupuro. Olin ollut siellä ennenkin ainakin pari kertaa ellen kolmekin, joten tiesin, että paikka on hieno ja että vedet sen ympärillä ovat kirkkaita. Muikkupuro on lyhyt ja matala puronmutka Iso- ja Keski-Valkeaisen välissä. Sinne johtaa 1,5 kilometriä pitkä reitti.

Reitin varrelta oli yksi todella upea näkymä Iso-Valkeaiselle.

Eikä uimarantakaan hassumpi ollut.

Uimaan pääsi helposti siitä kohtaa missä Muikkupuro laski Keski-Valkeaiseen ja törmästä näki, että siitä oli veteen mennyt aikojen saatossa jo moni muukin. Eikä ihme, hiekkapohja oli valkoinen ja vesi kuin uima-altaassa – kuka sellaista voisi vastustaa?

Laitan näihin kuviin verrokiksi aina muokatun kuvan ja sen originellin, niin näkee millaista kuvaa Canon veden alla oikeastaan ottaa. Muokkaamaton versio on aina oikealla.

Vedenalainen maailma oli turkoosi ja valkoinen. Siellä huojui kaislanvarsia sekä erilaisia kauniita vesikasveja harvassa siellä täällä. Pohjalla ei matalaa kasvistoa näkynyt, vain tasainen kenttä.

Pikkuruisia ahvenia ilmestyi muutama. Ne olivat haaleita ja todella hyvin sulautuivat omaan maisemaansa.

Vesikasvien kauneutta teki mieli pysähtyä tutkimaan vähän lähempää. Mikähän se tämäkin on?

Vesi oli sopivan lämmintä ja toisin kuin Öllöri, tämä järvi ei puhkunut syvyyksistään kylmiä virtauksia. Mietin mielessäni että miksi kukaan suomalainen lähtee kotimaata kauemmas reissuun, itse en olisi osannut täydellisempää paikkaa ja hetkeä kuvitella.

Koska olin juuri hetkeä aiemmin tavannut ison hauen Öllörissä, en ollut varautunut siihen, että uusi haukikohtaaminen tulisi näin pian. Mutta siinä hän oli, harvan kaislikon reunassa ja katsoi minua suoraan sieluun. Pituutta tällä kalalla oli ehkä noin 40 senttiä. Varoin visusti tekemästä nopeita liikkeitä, ettei hän säikähtäisi pois. Kala pysyi paikoillaan, ja lopulta ohitimme toisemme hitaasti ja kunnioittavasti vajaan metrin välillä.

Minun ollessani menossa jo hauesta ohi, hänkin jatkoi hitain liikkein matkaansa. Tuntui hienolta saada katsoa kun niin upean kaunis ja isokin kala ui rauhallisesti pois, jotenkin tuintui että olin saanut luottamuksen.

Rannalta käsin näkyi vielä kuinka hauki peuhasi vedessä matalassa rannassa. Olipa upea kokemus kaiken kaikkiaan, sitä kelpaa taas muistella talven pimeinä ja kylminä kuukausina.

Vielä yksi muistelo on Hossasta jäljellä, nimittäin Umpi-Valkeainen. Myös Ounasjoesta on uusilta sijoilta tarinaa, ja kesälomakin lähestyy joten varmasti tulee paljon vietettyä pinnan alla aikaa tulevina viikkoina. Kolmenkymmenen asteen lämmöt ja kirkas auringonpaiste ovat jatkuneet jo pitkään. Vaikka helle hellittäisikin niin toivottavasti aurinkoisia päiviä riittää loppukesällekin.

Paluu Hossaan: iso hauki Öllörissä

Viime viikolla koitti odotettu paluu Hossaan Kainuuseen. Olin käynyt siellä melkein tasan vuotta aiemmin ensimmäistä kertaa snorklaamassa, ja heti tuon reissun jälkeen oli uusi reissu ilmestynyt haaveisiin – päätin, että Hossaan pitää päästä vähintään kerran vuodessa.

Aikaa oli vain yksi ehjä päivä, mutta ehdin käydä rauhassa neljässä eri järvessä, joista kaksi oli itselleni uusia. Käymäni järvet olivat tällä kertaa Öllöri, Huosilampi, Keski-Valkeainen ja Umpi-Valkeainen. Jokaisesta järvestä löytyi jotain ihanaa ja kaunista – ensimmäisenä vuorossa oli Öllöri.

Menin uimaan samasta paikasta kuin viimeksikin, luontokeskuksen vierestä. Siinä on sellainen paikka josta näkee, että moni muukin on uimassa käynyt, vaikka se ei ole virallinen ranta. Maasto on kulunut ja siinä kohdin on järvessä hyvä hiekkapohja. Yllä oleva kuva on otettu kuitenkin Öllörin ohi kulkevalta autotieltä. Järvi taitaa olla aika hiekkarantainen kauttaaltaan.

Kelikin oli melkein samanlainen kuin edellisellä kerralla, ihanan aurinkoinen. Öllöri oli kirkas ja upea, pienet ahvenet parveilivat siellä täällä ja arkoina pakenivat minua jo aika kaukaa. Suuret puunrungot makasivat vedessä sikin sokin ja näkyvyyttä oli niin monta metriä, etten todellakaan osaa arvioida. Nautin siitä samasta tunteesta kuin aina täällä – ihan kuin saisi lentää. Uimassa ollut kaverinikin ihmetteli että onpa merkillistä nähdä uidessa oma varjonsa vaikka selvästi näkee, että pohjaan on metrejä matkaa.

Erilaisten vesikasvien ansiosta maisema todella oli kuin akvaariossa. Nuoret ja haaleat ahvenet maastoutuivat hyvin, yllä olevassa kuvassakin niitä on neljä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen ei vastaan ollut tullut mitään suurempia kaloja, ahvenetkin olivat hädin tuskin vaaksan mittaisia. Vaikkakin pieniä ja arkoja, ne toivat maisemaan kivasti eloa. Sain kuulla että Eräluvat-Youtubekanavalle oli juuri avattu Ahvenlive Öllöristä. Se löytyy täältä. On muuten koukuttava 😀

Kelluin vedessä ja nautin kesästä niin täysillä kuin ihminen vain voi. Kaikki oli niin täydellistä. Paratiisimainen järvi, Kainuun lumo, kotimaa kaikkein kauneimmillaan. Lämmintä, aurinkoista, ja samaan aikaan kuitenkin Öllörin syvyyksistä tuulahti sopivin väliajoin hyvinkin viileää vettä oloa vilpoistamaan. En olisi voinut siinä hetkessä toivoa mitään enempää.

Pienen tauon jälkeen lähdin toiseen suuntaan katselemaan, mitä siellä näkyisi.

Sieltä löytyikin sitten suurin hauki tähän mennessä. Se makasi pohjassa risun päällä eikä liikkunut lainkaan. Tajusin heti että kala oli isompi kuin mitä olin koskaan kohdannut. Ei se mikään jättimörkö ollut, mutta sellainen nyt kuitenkin että todellakin herätti kunnioituksen ja pikkaisen jännittikin. Jo hauen piirteet olivat sellaiset, ettei pienemmillä hauilla noin jytkyjä linjoja ole.

Huomasin hauen sen verran myöhään etten ehtinyt enää pysähtyä ilman nopeita liikkeitä, joten liu’uin suoraan sen yläpuolelta ohi. Varovasti sitten käännyin ja katselin kalaa pitkän aikaa.

Mietin, nukkuiko se. Vai oliko juuri tapellut ja kokoili nyt itseään? Ainakin sillä oli lommo kyljessä.

Kyllä oli uskomattoman kaunis otus.

Tuntui silti jotenkin todella vistolta kääntää selkänsä näinkin isolle petokalalle, kun lähdin uimaan pois päin. Ajattelin kaikkia niitä varpaita jotka heiluivat suoraan hauen silmien edessä minun lähtiessäni! Mutta turhaanpa pelkäsin, kala jäi niille sijoilleen. Toivottavasti on kunnossa.

Vertailin kotona hauen kuvia viime vuonna Öllörissä kuvaamiini haukiin, mutta ei ollut sama kala kyseessä.

Huosilampi

Melkein heti Öllörin jälkeen poikkesin vielä viereisessä Huosilammessa, jossa viime kesänä tapasin mm. jättiahvenen. Sama ahven ei ollut paikalla tällä kertaa (haluan uskoa että hän elää ja voi hyvin yhä), mutta jälleen kerran heti veteen mennessäni parvi hieman pienempiä ahvenia ympäröi minut. Oli tosi mahtava tunne jälleen kokea se ilo, kun sai seurata niiden liikkeitä ja uteliaisuutta. Kuvista suurin osa epäonnistui kun kohdennus ja tarkennus eivät osuneet kohdilleen – kalat nimittäin uivat pääasiassa allani ja takanani, ja jouduin kuvaamaan sokkona. Mutta mitäpä tuosta, ihana muisto jäi ❤ Muutama kala kyllä tuli aivan linssiin kiinni ihmettelemään että mitä teen.

Huosilammen jälkeen oli aika mennä kokonaan vieraaseen järveen, Keski-Valkeaiseen. Sieltäkin löytyi upea hauki – kirjoitan siitä myöhemmin!

Kesän ensimmäinen hauki oli SULOINEN

Ai että, ei taida missään silmä levätä niin kuin luonnon kauneudessa. Ja kalat ne tottavie ovat kauniita, ainakin monet niistä. Tänään lounastauolla laiturin päästä jokeen pudottautuessani en ehtinyt montaakaan potkaisua tehdä, kun jo oli kesän ensimmäinen hauki nenän edessä.

Ja hän oli SÖPÖ. Niin kaunis ja sievä että!

Juuri ja juuri vaaksan mittaa suurempi kala otti aurinkoa matalassa rannassa. Hän oli todella hehkeä. Naamasta näki, että häntä hiukan kyllä jännitti. Hän oli ihan paikoillaan ja luotti siihen, etten näe häntä korsien takaa, kun hän pysyy ihan liikkumatta.

Mutta minäpä näin. Otin kuvia zuumilla enkä yrittänytkään mennä lähemmäs, yritin vain pysyä paikoillani laiskassa virrassa ilman nopeita liikkeitä, etten säikäytä häntä. Pidätin henkeäkin kun niin kovin pelkäsin että säikäytän hänet tiehensä. Ja hyvin taisin onnistuakin varomaan, siinä olimme pitkän aikaa paikoillamme ja ihmettelimme toisiamme.

En kestä mikä sydäntenmurskaaja ❤

Öllöri, Hossa

Öllöri oli pääkohteeni Hossassa, sillä se oli Luontoon.fi:ssä mainittu laitesukeltajien kohteeksi. Öllöri on yksi hienoimmista paikoista joissa toistaiseksi olen snorklannut – turkoosinsinine, kristallinkirkas vesi, kalaparvet ja hakopuut keskikesän kirkkaassa auringossa eivät varmaan unohdu koskaan.

Jatka lukemista Öllöri, Hossa