Onnistunut kuvauskierros Hietajärvellä, Enontekiö

Ennen kuin on aika lähteä tutkimaan täysin uusia vesiä Rokuan kansallispuistoon, päätin käydä vielä ensimmäistä kertaa tälle kesää Hietajärvessä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Järvelle on muutaman kilometrin kävely suuntaansa. Olen snorklannut täällä kaksi kertaa aiemminkin (ainakin?) mutta kuvaaminen on ollut tahmaista. Ensimmäisellä kerralla ei Olympuksen valovoima riittänyt ja toisella kertaa oli niin tuulista, että Fujifilm Dicapac-pussissaan ei tiennyt mihin tarkentaa. Suurin osa kuvista oli tarkentunut vedessä leijuviin hiukkasiin.

Nyt oli lämmin, tyyni ja aurinkoinen keli. Siispä aivan täydelliset olosuhteet, ja lisäksi kamerana oli Canon kunnollisessa kotelossaan.

Hietajärven ranta on jonkin matkaa matala, mutta syvenee kyllä tasaisesti ja isomman kynnyksen kohdalla syvenee näkymättömiin varsin nopeasti. Snorklatessahan sillä ei ole mitään väliä, siinä saa leijua pinnalla kuin korkki ja rauhassa ihastella pohjan maisemia.

Järven pohja on hiekkakenttä, ja ainakin näillä sijoilla kasveja on kovin vähän. Sen sijaan suuria ja todella tuuheita hakopuita pinnan alla riittää, niitä on kaatunut järveen jyrkästä hiekkatörmästä. Parissa kohtaa niiden oksistot yltävät lähelle pintaa ja niitä pitää väistää.

Oli ihana tutkia tätä rantaa näin tyynenä päivänä. Hakopuut voivat joskus olla hermostuttavia, ja tuuli etenkin voi tehdä snorklausreissusta hyvin intensiivisen, eikä kovin rentouttavan. Nyt leijuin täysin pysähtyneen maailman yllä ja näkyvyys kantoi todella kauas. Pinnalta katsottuna olin nähnyt myös kalojen käyvän pinnassa, mutta veden alla heitä ei ollut tavattavissa tällä kertaa.

Uin pitkän matkaa ja kokeilin myös tehdä sukelluksia kokonaan uppeluksiin päästäkseni lähemmäs pohjaa ja kokeakseni miltä se tuntuu. Se tuntui aika epämiellyttävältä. Pystyn pidättämään kyllä hengitystä aika hyvin, mutta korviin sattui ja vielä isompi ongelma oli se, että keho koitti nousta pintaan niin vauhdilla, että pohjan tuntumassa pysyminen edes sekunteja vaati kovaa ponnistelua. Ei auttanut vaikka kokeili tyhjentää keuhkot ennen sukellusta.

En aio kokeilla sitä enää, ellen sitten joskus kokeile ottaa painovyötä avuksi. Liekö sen arvoista? Snorklaamisen suurin merkitys minulle on se miten rentouttavaa, meditatiivista, leppoisaa ja hidasta se on. Uppeluksissa oleminen oli kaikkea muuta.

Tein parikin kunnon kierrosta, aurinko tuli ja meni pilvien laukkoessa taivaalla. Rantaan tullessani sain todeta, että taas oli pyyhe unohtunut. Se odotti kotona sohvalla. En edes muista, monesko kerta. Onneksi lämmin kesäpäivä kuivatti nopeasti.

Kyselin Instagramissa jo vinkkejä Rokuan kirkkaimmista lammista ja sainkin monta, ainakin neljä tai viisi kohdevinkkiä. Majoituksemme on aivan kansallispuiston rajalla ja vaikka aikaa on vähän, uskon, että ehdin ainakin parissa järvessä hyvin käydä.

Umpi-Valkeainen, Hossa

Umpi-Valkeaisen rannalla olin käynyt kerran ennenkin, kun kesällä 2016 vierailin Hossassa ensimmäistä kertaa mieheni kanssa. Muistan kun pysähdyimme tulipaikalle ja annoimme koiran kahlata vedessä vilvoittautumassa, ja siinä hetkessä otin rannasta myös kuvia.

Satuin katselemaan noita kuvia uudelleen viime talvena ja vasta silloin huomioni kiinnittyi kunnolla järven veteen. Sehän oli aivan turkoosia! Kuvat näyttivät siltä kuin ne olisi muokattu aivan epätodellisiksi, kun kirkkaus ja turkoosi väri olivat niin upeat. Niinpä päätin, että tänä kesänä Hossassa Umpi-Valkeainen olisi ehdottomasti kohdelistallani.

Hiekkatien vierestä löytyi parkkipaikka ja siitä lähti leveä reitti järven rantaan. Tälle järvelle myydään kalastuslupia ja veikkaanpa että juuri kalastuksen vuoksi moni tänne saapuu. Rannassa oli veneitä ja hiekkaa niin, että siitä pääsi kivasti veteen.

Veden alla oli tosi erilainen maisema kuin mihin olen tähän mennessä törmännyt missään. Pohja oli kauttaaltaan hiekkaa, ja hiukan syvemmällä hiekan päällä kasvoi kuin vihreää, matalaa nurmikkoa. Valkoisesta hiekasta kasvoi punaisia vesikasveja.

Järvi syveni maltillisesti ja vaikka olin jo aika kaukana rannasta, pohja näkyi silti kirkkaan veden läpi vielä varsin monen metrin syvyyteen.

Rakastin sitä miltä veden pinta näytti alhaalta päin tällä kelillä näin kirkkaassa järvessä.

Uin hyvän matkaa suhteellisen lähellä rantaa ja koitin tavoittaa silmillä kaloja. Tällä kertaa ei ollut kuitenkaan ketään kotona.

Kun huomasin että eväkkäitä ei tällä kertaa ollut kaverina, päätin ottaa rauhassa ilon irti kirkkaasta vedestä, kauniista maisemasta ja juuri sopivasti syvenevästä rannasta. Uin yksinomaan nautiskellen siitä lentämisen tunteesta, joka juuri noissa olosuhteissa on kaikkein parhaimmillaan.

Täydellisen rauhan tunne oli siltäkin osin vaivaton saavuttaa, ettei tuullut. Vähänkin kovempi tuuli tuntuu myös pinnan alla, ainakin kun snorklaajana on pysyttävä pinnassa jolloin aallokko lotkuu kehossa ja korvissa. Nyt keli oli niin tyyni, että korvissa oli vain hiljaisuus ja jokainen pienikin liike riitti ohjaamaan kulkua.

Tämä oli tosiaan viimeisimmän Hossa-reissuni viimeinen kohde, ja järvestä noustuani lähdimme saman tien ajamaan kohti pohjoista. Minulle taitaa riittää kesälomia vielä syksyyn ja mietinkin, olisiko yhdistetty ruska- ja snorklausretki Hossaan mahdollinen vielä tänä vuonna. Meiltä ajaa sinne mukavien taukojen kera kuutisen tuntia, joten parin, kolmen yön reissu voisi olla hyvinkin vaivaton toteuttaa. Jos Hossan vedet ovat näin kirkkaita kesällä, niin voivatko ne olla vieläkin kirkkaampia syksyllä? Onko se edes mahdollista?

Tänään snorklataan Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa!